31.3.2014

Kasvitieteellinen sunnuntai

Jalavapuu, viiniköynnös, kasteinen ruohikko – voiko rakkautta tuollaisiin asioihin siirtää, kun ei ole kysymys verisukulaisuudesta? (E. M. Forster)
 

Kevään airuet ovat aina yhtä hellyttäviä. Sunnuntaikävelyllä Kaisaniemessä mietin, että talventähtiä, jouluruusuja ja varjoyrttiä olisi kiva nähdä omassakin maalaispuutarhassa. Joka tosin ei ole oma kuin tunnetasolla.

Mustarastas on ikiveitikka. Monena vuonna huilunsoitto alkaa sisäpihan puussa heti maaliskuun alussa, aamuyöllä kello kolme. Jostain syystä herään siihen ja katson kelloa: täsmällinen lintuystäväni! Tänä vuonna kuulin laulun ensimmäisen kerran jo tammikuussa.

Talventähtimatto
Valkoinen sinivuokko ei ole valkovuokko...
Helleborukset lupaavilla nupuilla. Päästä jouluruusujen peittämään metsäpuutarhaan ja pyörtyä...
Magnoliannuput muhkeina karvapalleroina
Eräs hienoimmista kasvinnimistä: taikapähkinä!

28.3.2014

Peruskiven muuraus

Tervetuloa Illukansaareen. Sen elämänpiiri ei noudata erityisiä rajoja, vaan rönsyää ja jolkottelee mielensä mukaan, vuodenkierron mukana, taipumusten suuntaan, tiedon- ja kauneudenjanon viemänä.