Kekrinaamat

Iloinen kurpitsakissa.

Mököttävä levy roskiksessa.

Pukinpaja / sairastupa

Syysflunssan pituudeksi kerrottiin kaksi viikkoa. Menossa siis 11/14 päivä.

Tonttu ei kuitenkaan nuku vaan puuhastelee voinnin salliessa (ja yskii).

Pesukarhukaulurit nuuhkivat kuvissa viime vuoden ensilunta ja käpyjä (idea täältä),

tämän syksyn saldo vielä nolla raccoonia. Kierrätyskeskuksesta hamuttuja sekalankakeräVUORIA pitäisi saada tosin madallettua. No, kaulureihin ja kaulahuiveihin uppoaa melkein mitä vaan outoakin.

*

Staying indoors in flue = crafting workshop. Santa is my employer.

Tahdon tämän elämänpiirin

Olemme menossa pimeätä kohti: 

kohti sitä päivää, jolloin aamun ja illan hämärät sivuavat toisiaan, kohti jäniksen turkin valkenemista ja kohti karvan paksunemista tuuheassa ketunhännässä ja kohti rantavesien riitettä ja lintujen ja äänien kaikkoamista kohti ja metsän alastomuutta kohti ja kohti sitä hetkeä jolloin päivä pysähtyy, ääneti huomaamatta kuin raskassoutuinen vedentäyttämä vene ja alkaa painua pinnan alle, kohti ajan pysähtymistä. 

 

No niinhän se on, syksy on aika ja paikka ja raskas vene.

Olisikohan elämänpiirin luominen (ja laatu) suosikkijuttuni taiteessa. Siis kuinka vaikkapa ihmishenkilö ja muut piirin toimijat niveltyvät toisiinsa. Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys, että tekijä osaisi tämän kuvata. Usein askaroidaan vain ihmistenvälisessä, tai jopa ihmismielen sisäisessä maailmassa, ikäänkuin muita sfäärejä ei olisikaan. Tai ettei kokemuksen keskipiste, vaikkapa päähenkilö, näihin muihin sekoittuisi.

ENSIMMÄINEN LUKU eli ensimmäinen sarja sanoja ja mielikuvia. Tässä yritetään saattaa tietoosi syyskuisen päivän muutamia hetkiä maisemasta sekä joitakuita syyskuuhun liittyviä merkkejä kuten metsäkyyhkyjen parveilua, teeriä, jäniksiä, lahnoja kuin myös merkkejä joiden merkityksistä emme ole selvillä tässä piirissä. Ne ovat enteitä jonkin uuden alkamisesta ja vanhan siirtymisestä tässä maisemassa ja viittaavat mateiden nousuun ja jäniksen turkin valkoiseksi tulemiseen.

 

Mutta sitten on Paavo Rintala ja hänen vähemmän tunnettu kirjansa Keskusteluja lasten kanssa

vuodelta 1965. Olen lukenut kirjan noin joka vuosi löydettyäni sen sattumalta Arabianrannan

puoliromahtaneelta kirpputorilta vuonna 2000 (viimeisiä aikoja ennen alueen totaalista uudisrakentamista). En muista miksi sen ostin, tai olisinko osannut kirjaa muuten löytää. Hyvä että löysin; Rintalan tapa kuvata perheensä (tai no, saattaahan kyse olla täys-sepitteestäkin) elämänpiiri on hieno, hän ymmärtää tilan, ajan ja suhteiden ulottuvuuksia. Näiden ihmisten elämä on verkkainen, viisas, luonnonläheinen, tavallinen ja pieni mutta merkityksellinen ja erityinen, ajallinen ja ajaton.

Tässä elämänpiirissä ihmiset eivät elä ja touhua vain keskenään, vaan kalojen, tarinoiden, perinteiden,

ihmiskunnan historian, luonnonhistorian, vuodenaikojen, jänisten, koirien, maisemien, aistien, polkujen, merikarttojen, öljylamppujen, haulikkojen ja pianonsoiton kanssa.

Tätä on minun olemiseni: katselen ikkunasta, ajattelen syksyä aurinkoa ja mateita, tai katselen mökkini seiniä ja kuuntelen esineiden ääniä ja olemusta. Haulikoilla on oma puheensa, samoin lumikengillä, sorsastuskengillä, samoin messinkilangan pätkillä, sukelluspuvulla tai puolivalmiiksi solmituilla lohitapseilla.

Haluaisin olla Paavo Rintalan lapsi, tai vaimo, tai koira, tai koti.

Tai ainakin joku olisi saanut kertoa minulle lapsena luonnosta, politiikasta tai historiasta

samalla tavalla kuin Rintalan kertoja-minä. 

Elämänpiirikäsitys on aina myös ihmiskäsitys.

(This is only in Finnish since the topic is about a Finnish-only book.)

Aika söpöä

Flunssa-sairastupa on myös pikkutuntien tontunpaja, koska kipeällä kurkulla ja vuotavalla

nenällä nukkuminen onnistuu huonosti. Olen näpertänyt ja nakertanut kaikenlaista: samalla saa 

lähes huomaamattaan juotua hirmu määrät teetä.

Yhtenä päivänä kauppaostokseni käsittivät parilla eurolla kasan sesongin edukkaita juureksia 

sekä kahden kympin Mollie Makes -joululehden. 20€ lehdestä tuntuu paljolta, siksi kompensoin taloutta nakertamalla lanttua. (Lantusta puheen ollen: todellinen lanttu-survivalista ihan toisenlaisten käsitöiden parissa.) Miksi tämän kerron: no siksi että kassahihnalla näytti hassulta.

Kokeilin ensimmäiseksi söpöä kettu-rintakorun ohjetta, mutta sovelsin siitä pian myös

kissan, joka on vähintään yhtä kiva. Luulen, että joku saa tommoisen tänä jouluna pukilta.

 My christmas preparations have started with "a felty fox brooch" by Mollie Makes.

Soon I re-designed the instructions and it became a cat brooch. Though I like small-scale

handcrafting, I must say the hand-sewing part is not that enjoyable.

Still, I'd like to make an owl brooch from the basis of this very same form. Hoot-hoot.

Viikolla piipahdin Espoon kierrätyskeskuksessa, joka on muuttanut uuteen paikkaan.

Löysin liikaa ostettavaa, ehkä koko korillisen, kuten tämän vihkon Beatrix Potter -kuvitettuja

kutsuja. Eikö nyt ole p a k k o pitää kutsut jotka tihkuvat kaikkea herttaista ja romanttista!?

(Dress code: viktoriaaninen ja röyhelöinen hiiri-kostyymi!)

From the new recycling center in Espoo I found this notepad with Beatrix Potter -illustrated

invitations. Now we just need a party! With romantic mice and extra-cute food.

Ilta tummuu suolla / It is getting dark on the mire

 Tänään piti kertomani joko kurpitsasta tai yhdestä erikoisen hyvästä kirjasta.

Mutta koska vuosia valmisteltua soidensuojeluohjelmaa alettiin hämmentää, pakkohan

minun on sanoa sananen ja näyttää kuvanen suo-elämästä. Maa- ja metsätaloudesta elantonsa

saaneen suvun vesana minulla on ehkä jonkin verran velkaakin suomalaiselle luonnonsuojelulle.

*

Today I had other topics on mind, but then a confusion about the process of almost-ready mire protection programme appeared in the public debate: how the mires were conserved most "successfully", as fragments or as an ecosystem whole, from the interest of economy or ecology. 

(It was also about the upcoming election and votes of land-owners.)

Clear thing is, that the mire protection must be improved quickly.

Forest and mire management has always been part of my family's core business,

therefore, I think I may understand more than one viewpoint to the sustainability issue.

Still, human employment and business is truly not a justification to any business when it comes

to the ecosystem. Or is it?

*

 Tällaisia metsä-rämesuo-lampi-yhdistelmiä tapaa vaikkapa Savitaipaleella vanhan peruskouluni suunnistusmaastoissa,  kyse saattaa olla myös osin epäonnistuneesta ojitus-kuivaus-yrityksestä: 

metsä ei kasva kunnolla.

 Turvetuotantoon otettu Kiihansuo on tavallaan toinen "kotisuoni", koska sen

vaikutus lapsuudenympäristööni on ollut huomattava. Moni lähiasukas muistelee niitä

menneitä aikoja, jolloin suo oli vielä suo ja sieltä poimittiin lakkoja.

This is a peat production area, a former mire, in South Karelia, near to my

childhood home. Many people remember when it still was full of berries and birds.

Turvetuotannon nurja puoli näkyy tässä, huonosti hoidetut imeytyskentät.

Näiden alueiden pitäisi kerätä ja suodattaa turvekentältä valuva humus, ja estää sitä kulkeutumasta vesistöön, siis Saimaaseen. Ympärivuotinen imeytys ei ole kuitenkaan toiminut, jätevedet ovat

valuneet suoraan vesistöön, kärsijöitä ovat Pien-Saimaan ekosysteemi ja rantojen asukkaat.

Imeytyskenttien lammet, muovit ja laitteet ovat olleet pahasti limottuneita ja jopa tukkeutuneita.

This is an example of the dark side of peat production filtration: when it is unsuccessful, badly planned and managed and therefore spoiling the nearby lake ecosystem with humus.

 Tavallinen ilmakuva suomalaisesta suosta: viivottimella ojitettu.

Kun tutkii maastokarttoja tai ilmakuvia, tajuaa ympäristömuutoksen massiivisuuden. 

Suota on vihattu tuottamattomana, vetisenä hallan houkuttelijana.

Toisaalta kansanperinteessä suot voivat olla paitsi vaarallisia, myös pyhiä ja

myyttisiä voiman paikkoja.

Finland from the air: ditched mires. Traditionally, mires have been hated since they are

non-productive, wet lands with the danger of frost. But in the Finnish folklore mires have also

great mythical power.

Lopuksi, suojeltu suo Torronsuon kansallispuistossa Hämeessä.

Finally, a mire in protection: Torronsuo National Park. I highly recommend to explore 

protected and unprotected natural mires and wetlands!

Syksy suolla on ihan parasta.

Yksityinen tila / Private forest

Luonnonsuojelualueen yksityinen kaatopaikka?

Ihminen on kovin innokas merkkaamaan yksityistä omistusoikeuttaan ja "omaa" tilaansa.

Omaisuuden oikeus tuntuu herättävän suurempaa aktiivisuutta kuin vaikkapa ihmisoikeudet.

Kun aamuretkellä aikansa etsi jokamiehen metsää ja rantaa yksityisten aitojen

välistä, tiellä kohdattu kauris muistutti oikeasta yksityisyydestä,

salaperäisestä maailmasta, joka loikkii ja liikkuu rajoituksista piittaamatta.

Samaan aikaan täysin julkinen ja täysin yksityinen, salainen.

*

This morning's forest exploration was a challenge around a summer cottage area,

full of "private" signs and fences, reminding of private ownership and real estate. 

I only wanted to find a free, common shore to eat an apple and look at the sea. 

But then, a young white-tailed deer stopped on my path.

I saw the true unknown world, which could not care less of the private

space of human, jumping over the fences.

Simultaneously completely public and perfectly private.

Poliittinen kissa Mister Larry

Juhuu...

Kissa kabinetin pöydälle. Rusetti kaulassa kuningattaren kunniaksi. Mahtaako Larryä paljoa kiinnostaa..?

"Meow, how's the foreign policy today?"

 Tunnetteko Larry-kissan? 

Britannian pääministerin virka-asunnolla ilmeni muutama vuosi sitten paheneva 

jyrsijäongelma; jopa suorien tv-kuvien taustalla saattoi huomata Downing Streetillä ohivilistävän rotan. DS 10:n henkilökunta päätti tarttua ongelmaan ja hommata kissan,

sopiva taitava hiirestäjä saatiin löytöeläintalosta, ja pian Larry the Cat

kiikutettiin uuteen isäntäperheeseensä median saattamana.

Mutta.

Päästyään aatelis-pääministerin lämpöisiin kabinetteihin duunari-kujakolli

Larry menetti luonnollisesti enimmän kiinnostuksensa myyrästykseen ja tykkäsi enemmän kissamaiseen tapaan laiskottelusta. Rotat, Larryn löysä asenne ja pukuihin tarttuvat kissankarvat

ärsyttivät pääministeriä. Mutta kansa rakasti Lartsaa ja lähetti tälle paljon lahjoja. 

Pääministeri ei siis voinut hankkiutua eroon julkkiskissasta, vaan lainata hiirihommiin valtiovarainministerin tehokkaampaa lahtaaja-misua.

Larry on kuulemma ollut taustansa vuoksi epäluuloinen ihmisiä kohtaan,

vaikka tervehtiikin kabinetin ministerijäseniä uskollisesti,

mutta Obama on ollut sen ainoita todellisia suosikki-ihmisiä.

Eläköön Larry, olet mahtava poliittinen kissahenkilö!

(Miksei suomalaisessa politiikassa ole vastaavaa? Kuvitelkaa maan

ykköskissaa siniristirusetti kaulassa 6.12. Valitettavasti yleinen tai poliittinen huumori

ja eläinystävyys ei taida siihen riittää.)

*

Today I tell the story of Larry the Cat, prime minister Cameron's mouser.

You can read it in English here.

Unfortunately we don't have anything as enjoyable in the Finnish politics,

we take it far too antropocentricly.

(kuvat netistä / photos from internet, try google)

Kaukana politiikan ytimestä: minä ja Misu v. 1984. Misu oli hiirestäjien ykkönen!

Pahoittelut menehtyneille hiirille.

Lähelle syysmetsään

Sekasieniä, maapuita, tiaisia, marjoja, saniaisia, merenrantaa, maatuvia lehtiä...

Ei ollut tarkoitus keskeyttää blogia, mutta ylitsepääsemättömän

syyn vuoksi tuli parin kuukauden tauko, myös metsäretkiin. 

Mutta tänään! Pieni aamuretki melko läheiseen metsään eli Sarvijäärien paratiisiin, 

josta sain vinkin täältä. Kaupunkimetsissä kohtaa hienoja muhkeita puita ja hyvää sekalaisuutta lajeissa ja metsätilassa. Maalla saa tallustaa taimikon, talousmetsän ja hakkuiden mosaiikissa, kaupunkimetsiä sen sijaan halkovat usein leveät ulkoilupolut ja jopa valopylväät. 

 Maalla tai kaupungissa, itse tykkäisin kulkea omia polkujani vähemmän hoidetussa luonnossa ja tuntemattomissa metsissä, mutta en tosiaankaan siellä missä haisee vain metsäraha.

*

Two months without blogging or forest trips due to a true force majeure.

Finally today I explored an area in eastern Helsinki; I found beautiful old trees and

autumnal light. Only downside to me about these "refreshment areas"

are the wide trails for jogging and other modern activities. I could manage without.

Still, urban forests in Finland are often better in "forest-quality" than rural managed tree fields.

Surely there is a great difference between a forest ecosystem and a tree-growing area.