Ma oma põllus tatsutan ja nãtsutan ja matsutan.
On suveöö.
Hauskimpiin kirpputorilöytöihin kuuluu tämä Helmi Jürissonin kirjoittama ja Vladimir Taigerin kuvittama virolainen Loomalaulud vuodelta 1987.
Eestin kielessä on hieno sointi ja runokokemusta leimaa se, ettei kieltä täysin ymmärrä. Ja silti ymmärtää tatsuttamisen ja matsuttamisen suviyönä. Ehkä onomatopoetia onkin ollut ihmisten päällimmäinen kielellisen yhteisymmärryksen muoto.
*
A wonderful finding from a flea market: an Estonian children's poem book from 1987.
As a Finn, you can almost understand the language relative, but not completely, which makes it
a different kind of poem experience. Estonian language has a great sound and of course the onomatopoeia is a helpful bridge to another language.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti