20.5.2016

Keskuspuiston kevät, kaunis ja uhattu

 Toukokuu! 
Tarvitseeko muuta sanoa. Ihmeellisempää kuin yksikään äpsi, härpäke tai tuoteuutuus, 
on luonnonkierto, vuodesta toiseen, siihen ei ihmisiän aikana kyllästy.

 Tai saniaisten salaperäisyyteen, ja vanhuuteen lajina. Jos jonnekin pitkälle matkalle joskus
lähtisin, kohde voisi olla Tasmanian saniaismetsät...

 Entä sitten sudenmarja, nuo neljä-viisi lehteä ja marja keskellä: hivelee harmoniantajua.

 Tältä voisi näyttää rentukka likinäköisen sammaleen silmin.

 Oikeaan luonnonmetsään, siis metsän omaehtoiseen kiertoon kuuluvat myös lahopuut, sekä kelot että maapuut. Puitten lahotessa ja kaatuessa vapautunut tila mahdollistaa uusien taimien nousun, se on "kuten luonto tarkoitti metsän". Lahopuuta ei kaivata talousmetsiin, niinpä moni siitä riippuvainen
metsälaji on joutunut ahtaalle.

 Ja käävät. On siinäkin ihmeellinen eliö. Aina ei tulla ajatelleeksi kuinka hukkuisimme
biomassaan, mikäli meillä ei olisi hajottajia, kuten kääpiä.

 Lehtometsien nätkelmäkaunotar, kevätlinnunherne.

 Metsäkurjenpolvi kukkii jo paikoin.

 Metsästä asutusta kohti siirryttäessä kohtasi vanhan punanuppuisen omenapuun.

 En ollut koskaan ennen osunut pieneläinten hautausmaalle, siellä lepäävät koirat, kissat, kanit
ja muut ystävät.

Tämmöinen on siis Helsingin Keskuspuisto, vaikka ehkä se on leimallisemmin ulkoilumetsä 
monine polkuineen ja ulkoiluteineen. Harmillisesti kaupungin uusi yleiskaava ehdottaa 
suurta osaa metsästä rakennettavaksi, kuten monia muitakin kaupunkilaisten vihreitä henkireikiä. Tiivistämisen sijaan asuinrakentaminen halutaan levittää uusille alueille.
Rakennettavaksi suunniteltu metsän länsiosa on hyvin meluisa liikenneväylän vuoksi, millä
rakentamista pyritään oikeuttamaan. Silti, metsän kohtalo kuitenkin ajatteluttaa syvemmässä mielessä: miten jakaa elintila ihmisen ja muun luonnon kesken? Onko monimuotoiselle luonnolle
tilaa ja aikaa enää missään?
*
This is the central park (or forest) of Helsinki. People love to walk, run, ride bike or horse, or just to breath there, but the city officials want to build new housing there, instead of making existing residential areas more compact. At the same time we are reading about new reseach that studies huge increase in human, especially children's allergies, since the contact with real forests, bacteria, soil, other species and natural cycle is getting thinner and disappearing.

Still, it's May, the loveliest season of the year, at least what it comes to flowers and the scents of nature. It is easy to forget all the alarming news now, and just to enjoy a little moment.

17.4.2016

Elämää suurempi puuhapussi / Curiosity gift-bag

Mistä tunnet sä ystävän?

No ainakin siitä, että vaikka vuosia tulee lisää, yhteiset kiinnostuksenkohteet pysyvät,
ehkä jopa rikastuvat, laajenevat ja hassuuntuvat.

Juttuhan on niin, etten tarvitse lahjoja tai tavaroita, mutta tämän
sukulaissielun kanssa vaihtamamme puuhakassit riemastuttavat aina sekä 
antajan että saajan roolissa. Sisältö koostuu sanattoman sopimuksen mukaan
pääasiassa kirpparien, antikvariaattien ja museokauppojen löydöistä.
Teemat liikuskelevat monissa mielikuvituksiamme innostavissa kuriositeeteissa,
ja mikä onkaan hauskempaa kuin jakaa innostuksensa!

Tänä vuonna saamani synttärikassi sisälsi muun muassa seuraavaa:

 Palentontologis-eläintieteellistä fanitavaraa.
Sapelihammaskissa (vaikka avaimenperänä) ilahduttaa kaikkia paleoekologian ystäviä;
me jälkeentulevat voimme vain hämmästellä eläimen hampaita, kaikenlaista porukkaa
evoluutio on planeetallemme tuottanut...
Kortissa esiintyvät kädelliset sukulaisemme, varsin luisevina hekin.

 Lisää hampaita, ainakin symbolisia karhunhampaita arkeologisten tutkimuspapereitten
muodossa (sisältäen mm. paleobotaniikkaa käsittelevän artikkelin, laajentakaamme
tietämystämme muinaisista eläimistä kasveihin!)

 Tieteellisen lukemiston vastapainoksi sain teini-iän suursuosikkini, Maan lapset -sarjan kolme ensimmäistä romaania ranskankielisenä yhteisniteenä! Paleoteema jatkuu siinäkin, esihistoriallisen
viihdekirjallisuuden muodossa. Historiallista viihdettä tarjoilee puolestaan itselleni aiemmin 
tuntemattoman Ursula Pohjolan-Pirhosen (hieno nimi!) kaksi teosta.
Lihakuu-kirja pääsi kassiin luultavasti kantensa vuoksi: karhu on lahjojemme vakioteema myös...

 ... ja lisää metsän kunkkua lastenkirjan muodossa. Eläinkuvituksetkin kiinnostavat aina,
olemmehan kyseisen ystäväni kanssa opiskelleet yhtä aikaa kuvittamista. 
(Muistan vieläkin kirjankuvitustehtävän klassikkosatuun Porsas Urhea.)

 Eikä elämää ilman pieniä jännittäviä tykötarpeita:
Batman-kumikukkaro, susi-voiveitsi ja lehmä-magneetti, kyllä ihminen niitäkin
tarvitsee, eikös!
*
If you are lucky enough, you have a kindred spirit as a long-time friend.
Then you give each other birthday and christmas presents like this,
including samples of all your shared interests and curiosities,
preferably purchased from second hand stores, flea markets and museum shops.

Surely one needs nothing, but this is kind of a surplus,
something that makes your life happier,
and it is not the things, the objects, it is more in the gesture of picking them up from 
this material world and giving them to you (with a thought),
sharing this rich and diverse world of paleonthology, historical novels, Batman,
animals and plants, arts, illustrations, funny and strange human whims.
Reminding what a culture and life we have, how lucky we are to know these things.
These giftbags represent life itself.

10.4.2016

Kevätklassikot / Spring classics

Vain sinivuokko ja sitruunaperhonen jäivät puuttumaan syntymäpäiväretken
keväthavainnoista. Luonnoslehtiöönkin piirtyi jotain kunnes sormet kohmettuivat.
(Peippo ja töyhtöhyyppä ovat joka vuosi ehkä ne parhaat kevättunnelman tekijät!)
*
Birthday trip offered all the spring classics except hepatica flowers and brimstone.
Chaffinch (above) and northern lapwing make the true spring spirit with their voice.

31.3.2016

Valkoinen väistyy

Pääsiäisviikonlopun kelit suosivat kelkkailua jäällä, mutta järven ääreisvedenkierrossa 
(pikkusalmissa ja -lahdelmissa sekä virtapaikoissa) tapahtui jo olomuodonmuutoksia.
Aurinko sulatti valkoista maisemasta pois.
*
Easter weekend in Eastern Finland had the best weather for ice activities from skiing and winter fishing to photographing, but at the same time Sun was already erasing white from the landscape
scenery.

17.3.2016

Kevättä etsimässä / Looking for spring

Helsingin rannoilla oli paljon aurinkoa ja hiekkaa, mutta myös jäätä ja viileää tuulta.
Takatalvi tulee kuulemma huomenna.
*
Lots of sun and sand on the shores of Helsinki today, but also sea ice and cold wind.
Temperature +5°C, tomorrow -5...

8.3.2016

Virkattu viltti ja muuta värikylläistä / Too-many-colours-crocheting

 Joulun alla Suuri käsityö -lehdessä oli virkatun viltin ohje, johon innostuin upottamaan
jämälankani. Luulin että kyse olisi pienestä vaunupeitosta, mutta kas, se olikin vähän isompi.
Voisi katsoa ohjeen koon tarkemmin ensin!

 Pompulalaitekin pääsi taas käyttöön; oli hyvä investointi (7,90€), sisälsi neljä
erikokoista pompulakehystä. Taakse jäivät kertakäyttöiset pahvipyörylät, joiden
avulla jo ala-asteella tupsuja tehtiin. Niin, siihen aikaan ne olivat tupsuja, nyt pompomeja tai
pompuloita.

 Viltistä tuli mieleen muita viime vuoden värikkäitä virkkuita eli kaksi kudemattoa,
suorakulmainen ja pyöreä. Ensimmäinen meni ystävälle, toinen taitaa mennä serkulle.
Ja viltinhän sai 10-kuinen kummivauva, pompulat ja värit ovat kuulemma hyväksi pikkulapsen kehitykselle, kiva tarttua, tunnustella ja katsella.


***
I've been crocheting (and knitting) in order to get rid of a collection of leftover yarns, those small balls in every corner and paper bag at my home. For my godbaby and his big brother (and their new kids' room) I made a blanket with pompoms. They say those soft pompoms (and colours in general) are good for a baby's hand grip and observation. 

The rugs I crocheted earlier last year. Funny enough, I don't consider myself as a friend of multicolour things, therefore I have given these away, other persons may enjoy colour bathing. :)
(Of course, if I had a summer house or a country cabin, I'd decorate it with colourful things, but preferably vintage ones.)

27.2.2016

Rantalomalla / Holiday on ice

 Aurinko paistoi pilvenraosta kaukaisempiin metsiin.
Kuolimo-järvi odotteli hiihtolomalaisia.
*
Visiting countryside just after some new snow fell down and made the landscape look wintery again.

 Avanto oli eristetty hauskoilla viireillä, kuin lastenjuhlissa.
Ice hole for winter swimming.