Ensilumi ja palokärki / Black woodpecker, master of the winter forest

(Etsi kuvasta palokärki. Find a black woodpecker.)

Puuteria ja pyryä, ritinää ja rapinaa hiutaleitten putoillessa kuiville lehdille ja korsille.

Palokärki seurasi touhujani ja lehahteli ylitseni, kurkisteli välillä veikeästi puun takaa.

Voiko linnulla olla huumorintajua?

Edetessäni kallioilla ja notkelmissa kadotin linnun, mutta pian se lensi taas pitämään kulkijaa silmällä. 

Afternoon walk in the forest. A black woodpecker followed my path, flying near above my head and looking (as if smiling) at me behind the tree. I was wondering, if birds have a sense of humour. This one seemed to have fun. It had a strange voice, like a mix of a baby and mobile phone.

Well, it's nice to have company in the woods. Wildlife in an urban forest.

Maailman vanhin kukka ja vähän nuorempiakin

Tänään tein työpäivän mm. tämän tiedon parissa: 

maailman vanhin kukka (löydetty fossiili siis) on 140 miljoonaa vuotta vanha.

Ympärillä eläviä, tämän ajan kukkia, alkukesän parhaimmistoa.

Kukkafossiileissa viehättää katoavuuden ja ikuisuuden liitto, 

hetkellinen kukka ikuistuneena miljoonavuotiseen kiveen.

Ja kotona maljakossa kieloja, lemmikkejä, lupiineja ja muhkea vasta-avautunut pioni. 

Tämä on se vanhin, uppeluksissa kukkinut matalien muinaisjärvien vesikasvi. Kuva netistä.

Today I worked with a thought to ancient flowers, the one above is the oldest flower

fossil found, 140 million years old, from Cretaceous period.

In a flower fossil: ephemerality and eternity.

I was surrounded by the living bloomers, especially the white early summer beauties.

And at home, in vases lily-of-the-valleys with forget-me-nots, lupines and a fine big peony.

Keskuspuiston kevät, kaunis ja uhattu

 Toukokuu! 

Tarvitseeko muuta sanoa. Ihmeellisempää kuin yksikään äpsi, härpäke tai tuoteuutuus, 

on luonnonkierto, vuodesta toiseen, siihen ei ihmisiän aikana kyllästy.

 Tai saniaisten salaperäisyyteen, ja vanhuuteen lajina. Jos jonnekin pitkälle matkalle joskus

lähtisin, kohde voisi olla Tasmanian saniaismetsät...

 Entä sitten sudenmarja, nuo neljä-viisi lehteä ja marja keskellä: hivelee harmoniantajua.

 Tältä voisi näyttää rentukka likinäköisen sammaleen silmin.

 Oikeaan luonnonmetsään, siis metsän omaehtoiseen kiertoon kuuluvat myös lahopuut, sekä kelot että maapuut. Puitten lahotessa ja kaatuessa vapautunut tila mahdollistaa uusien taimien nousun, se on "kuten luonto tarkoitti metsän". Lahopuuta ei kaivata talousmetsiin, niinpä moni siitä riippuvainen

metsälaji on joutunut ahtaalle.

 Ja käävät. On siinäkin ihmeellinen eliö. Aina ei tulla ajatelleeksi kuinka hukkuisimme

biomassaan, mikäli meillä ei olisi hajottajia, kuten kääpiä.

 Lehtometsien nätkelmäkaunotar, kevätlinnunherne.

 Metsäkurjenpolvi kukkii jo paikoin.

 Metsästä asutusta kohti siirryttäessä kohtasi vanhan punanuppuisen omenapuun.

 En ollut koskaan ennen osunut pieneläinten hautausmaalle, siellä lepäävät koirat, kissat, kanit

ja muut ystävät.

Tämmöinen on siis Helsingin Keskuspuisto, vaikka ehkä se on leimallisemmin ulkoilumetsä 

monine polkuineen ja ulkoiluteineen. Harmillisesti kaupungin uusi yleiskaava ehdottaa 

suurta osaa metsästä rakennettavaksi, kuten monia muitakin kaupunkilaisten vihreitä henkireikiä. Tiivistämisen sijaan asuinrakentaminen halutaan levittää uusille alueille.

Rakennettavaksi suunniteltu metsän länsiosa on hyvin meluisa liikenneväylän vuoksi, millä

rakentamista pyritään oikeuttamaan. Silti, metsän kohtalo kuitenkin ajatteluttaa syvemmässä mielessä: miten jakaa elintila ihmisen ja muun luonnon kesken? Onko monimuotoiselle luonnolle

tilaa ja aikaa enää missään?

*

This is the central park (or forest) of Helsinki. People love to walk, run, ride bike or horse, or just to breath there, but the city officials want to build new housing there, instead of making existing residential areas more compact. At the same time we are reading about new reseach that studies huge increase in human, especially children's allergies, since the contact with real forests, bacteria, soil, other species and natural cycle is getting thinner and disappearing.

Still, it's May, the loveliest season of the year, at least what it comes to flowers and the scents of nature. It is easy to forget all the alarming news now, and just to enjoy a little moment.

Kesäluonnon joulutervehdys / Summer memories as season's greetings

 Joka vuosi aion tehdä (joulu)kortteja prässätyistä kasveista, ja usein viimeistään loppusyksystä saan haalittua puristuksiin viimeisiä värikkäitä lehtiä, saniaisia, jäkälää ja sammalta.

Joinakin vuosina muutamia tällaisia onkin lähtenyt postiin, tänä vuonna ei yhtäkään.

Se mitä kerää ja mikä kuivuu kauniiksi, pitäisi miettiä tarkemmin, samoin korttien kokonaisdesign.

Kivoin jouluksi-kuivattava on punahiippainen jäkälä, myös pienistä saniaisenlehdistä ja joistakin sammalista kuivuu yllättävän kauniita. Kukat ja lehdet ovat hankalampia ja "kesäisempiä", tosin joulun alkuperäinen tarkoitushan on juhlia valon paluuta ja ehkä myös muistella kesän ihanuuksia...

 *

Every year project: to press and dry plants for christmas cards.

Some years I have managed to make a few, I'd love to send different, hand-made, ecological cards to celebrate the original yule with memories of summer and nature.

I find lichens and ferns the most successful plants to be dried, and for seasonal purposes, the lichen with a red cap is the merriest tiny little fellow!

Pörrökukkia

 Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri toivoi havaintoja maakuntakukasta kangasvuokosta (Pulsatilla vernalis), joka on rauhoitettu eikä niin kovin yleinen Suomessa eikä koko maailmassakaan, ehkä jopa vähenemään päin ympäristömuutosten vuoksi. Lähdin kiertämään tutuille harjuille, josko lapsuudenkaveria "pörrökukkaa" vielä tapaisi. Ensin kävin markkinoilla ja kyselin tutuilta "onko kangasvuokkoa näkynyt?" (nythän se kukkii parhaillaan). Monihan niitä tuntuu metsissä liikkuessaan näkevän, mutta paikkoja ei tule pantua mieleen. Valitettavan tuttua on myös se, että vuokkoa yritetään luvatta siirtää metsästä omaan pihaan, vaikka karujen olojen kasvi ei menesty ollenkaan ravinteikkaassa puutarhamullassa. 

Kuulin myös hauskan maininnan tuntemastani ja vähän äkäisenä pitämästäni miesvainajasta, joka kuulemma vei perheensä keväisin katsomaan kangasvuokkoja: hänellä oli siis (kangasvuokon)pehmeä kohta sielussaan!

 Kolme sulotarta

Löysin loppujen lopuksi aika monta esiintymää; parhaassa laskin yhdestä rinteestä 187 kukkaa!

Paikka oli myös sen laatuinen, ettei sitä ehkä hakata ihan helposti: kasvi saa siis elellä paikalla toivottavasti häiriöttä ja pitkään.

*

The beauty here is Pulsatilla vernalis, the provincial flower of South Karelia.

A local nature conservation organisation is mapping the places this plant is still growing, so I went to check if I can find any in my childhood playground-forests. I also inquired some locals, if they have seen these soft flowers this spring, and despite of heavy forest management, I could find them, on the best spot 187 flowers! Indeed it is a very endearing plant: wearing a fluffy coat towards cold spring weather, how lovely!

Auringon houkuttelemat pönkijät

Olen kulkenut nenä maassa tutkaillen, mitä mullasta nousee näin varhaisena keväänä.

Syötävää nousee: rantametsissä vuohenputkien ja nokkosen versoja jo nyt.

Koiranputkia.

Muoviruusuja...

Värinokkosen näköinen köynnös kasvoi rehevänä eräällä kallioseinustalla.

Voiko värinokkonen menestyä metsän reunassa? Tai ehkä kasvituntemuksessani on

tässä kohti aukko.

Parsapelto!? Sanotaan että vasta kymmenvuotias juurakko tekee pieniä syötäviä töpöjä,

mutta nämä ovat olleet syksyllä isoja röyhyjä. Pitää palata toukokuussa paikalle katsomaan,

mitä maasta pönkii.

Kummallisia ruusukkeita tupsahteli valtavasti, näihinkin pitää palata (mitä ne ovat isoina).

Lumikellojakin löytyi!

Taimikkoon vai lummepoukamaan

Kuuma, paarmoja kuhiseva kasvatustaimikko ei vastaa ajatusta

virkistävästä metsäretkestä, siksi heinäkuussa on juostava nuoren ryteikön 

läpi hakemaan kantarellit taimikontakaisesta sekametsästä.

Sitten voi  palata suurten vanhojen puiden varjostamaan lummepoukamaan

vilvoittamaan sieluaan, nojata kilpikaarnapetäjään kuten kissankellot.

*

South Karelia is not the best place for enjoyable forest experiences,

since almost all the forests are young and managed (plus hot and full of stinking

insects in July). But it takes only 15 minutes to get some chanterelles

out of the woods, and then one can return to a lovely

waterlily cove, surronded by old big trees...