Elämää suurempi puuhapussi / Curiosity gift-bag

Mistä tunnet sä ystävän?

No ainakin siitä, että vaikka vuosia tulee lisää, yhteiset kiinnostuksenkohteet pysyvät,

ehkä jopa rikastuvat, laajenevat ja hassuuntuvat.

Juttuhan on niin, etten tarvitse lahjoja tai tavaroita, mutta tämän

sukulaissielun kanssa vaihtamamme puuhakassit riemastuttavat aina sekä 

antajan että saajan roolissa. Sisältö koostuu sanattoman sopimuksen mukaan

pääasiassa kirpparien, antikvariaattien ja museokauppojen löydöistä.

Teemat liikuskelevat monissa mielikuvituksiamme innostavissa kuriositeeteissa,

ja mikä onkaan hauskempaa kuin jakaa innostuksensa!

Tänä vuonna saamani synttärikassi sisälsi muun muassa seuraavaa:

 Palentontologis-eläintieteellistä fanitavaraa.

Sapelihammaskissa (vaikka avaimenperänä) ilahduttaa kaikkia paleoekologian ystäviä;

me jälkeentulevat voimme vain hämmästellä eläimen hampaita, kaikenlaista porukkaa

evoluutio on planeetallemme tuottanut...

Kortissa esiintyvät kädelliset sukulaisemme, varsin luisevina hekin.

 Lisää hampaita, ainakin symbolisia karhunhampaita arkeologisten tutkimuspapereitten

muodossa (sisältäen mm. paleobotaniikkaa käsittelevän artikkelin, laajentakaamme

tietämystämme muinaisista eläimistä kasveihin!)

 Tieteellisen lukemiston vastapainoksi sain teini-iän suursuosikkini, Maan lapset -sarjan kolme ensimmäistä romaania ranskankielisenä yhteisniteenä! Paleoteema jatkuu siinäkin, esihistoriallisen

viihdekirjallisuuden muodossa. Historiallista viihdettä tarjoilee puolestaan itselleni aiemmin 

tuntemattoman Ursula Pohjolan-Pirhosen (hieno nimi!) kaksi teosta.

Lihakuu-kirja pääsi kassiin luultavasti kantensa vuoksi: karhu on lahjojemme vakioteema myös...

 ... ja lisää metsän kunkkua lastenkirjan muodossa. Eläinkuvituksetkin kiinnostavat aina,

olemmehan kyseisen ystäväni kanssa opiskelleet yhtä aikaa kuvittamista. 

(Muistan vieläkin kirjankuvitustehtävän klassikkosatuun Porsas Urhea.)

 Eikä elämää ilman pieniä jännittäviä tykötarpeita:

Batman-kumikukkaro, susi-voiveitsi ja lehmä-magneetti, kyllä ihminen niitäkin

tarvitsee, eikös!

*

If you are lucky enough, you have a kindred spirit as a long-time friend.

Then you give each other birthday and christmas presents like this,

including samples of all your shared interests and curiosities,

preferably purchased from second hand stores, flea markets and museum shops.

Surely one needs nothing, but this is kind of a surplus,

something that makes your life happier,

and it is not the things, the objects, it is more in the gesture of picking them up from 

this material world and giving them to you (with a thought),

sharing this rich and diverse world of paleonthology, historical novels, Batman,

animals and plants, arts, illustrations, funny and strange human whims.

Reminding what a culture and life we have, how lucky we are to know these things.

These giftbags represent life itself.

Siellä muu täällä möö joka puolla ammuu

Pistäydyin Elma-messuilla. Sanottakoon taustaksi, että olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni maitotilalla, lehmät, kissat, hiiret, kärpäset... ovat siis tutuimpia, ja pidän eläimistä (ja kasveista) ylipäänsä hyvin paljon, tulen useimpien yksilöiden kanssa toimeenkin huomattavan hyvin. Messuilla tulee kuitenkin hämmentynyt olo: luultavasti esilletuodut eläimet ovat tottuneita ja hälinänkestäviä, silti on kummallista kulkea tuijottamassa "näyttelyeläimiä". Ylipäänsä eläinten osa tehotuotannossa tuntuu ongelmalliselta monella tavalla.

Toisaalta: sydämeni pakahtuu ilosta, kun kohtaan maatiaisrotujen lehmiä (lapinlehmä yläkuvassa, voiko kauniimpaa olla!?), annan niitten nuolla käteni, rapsuttelen korvan takaa, vähän leuan alta, vastaan mööhön ja muuhun. Entäs sitten lampaat: miten lempeät katseet niilläkin! Jotkut lampaat saattavat olla toljottavampia tyyppejä, nämä olivat veikeitä ja uteliaita. Hevosten rauhallisuudessa, ikäänkuin kärsivällisyydessä ja nöyryydessä, on aina jotain liikuttavaa, niin majesteettisia olentoja kuin ne ovatkin.

Kotikissat olivat kuitenkin mainioita!

Kaiken markkinoinnin ja miellyttämisenhalun keskellä: lahjomattomuuden saareke, yksi nukkui välillä silmänraoistaan mulkoillen, toinen (kuvassa) oli kääntänyt kokonaan selkänsä, kolmas oli piiloutunut peiton alle, moni veti sikeitä. "Pitäkää messunne, ei kiinnosta!" 

Sen sijaan että menisin käsi ojossa taputtamaan eläimiä, tervehdin ensin ja kysyn, saanko hieman koskea. Eihän eläin sanojani ymmärrä, mutta ihme kyllä moni vastaa äännähtämällä (ehkä se/hän sanoo: "Et!"). Eräs äkäinen kissa  muuttui ystävällisen näköiseksi ja puski kättäni, kun silitin ensin otsaansa, nenäänsä ja sitten rapsutin molemmat korvantaukset: niitä silittämällä on ennenkin tehty onnistuneita kissatuttavuuksia.

*

I visited a farm animal show. I'm a great friend of many species and individuals, still, it's quite confusing to stare at "animals on display", hoping they're not too stressed, hoping they have a better life than only 2-4 years as a "producer".

I grew up on a farm, therefore I feel special warmth towards cows and domestic cats; especially the "indigenous" cows (original breeds) are amazing, both by their nature and looks. Eye lashes! And their soft and smooth moo. Muu! Möö! As a child I learned both to moo and to meow, I became so skillful that animals came to me and replied.

Nevertheless, I liked the corner of domestic cats, their incorruptiblessness! A few of them were asleep loking bored, one of them hided itself under a blanket and the one in picture turned itself towards the back wall, as if saying: "Keep your bloody show, it is stupid anyway." :)

Mustikkapakkomielle / Blueberry obsession

 Kun Suomessa keksittiin että mustikka on superterveellistä, siitä tuli pakkomiellemarja. Ennenkin mustikkaa toki kerättiin hyvänä ja ilmaisena syötävänä, mutta nyt nekin jotka eivät ole koskaan metsään vaivautuneet, tulevat kyselemään: kuka poimisi mustikkaa, pakko saada sitä kun se on niin terveellistä! No, onhan sitä mukava kerätä ja syödä, etenkin kun näin satoisana vuonna voi poimia isoimmat ja kauneimmat marjat ja silti saa äkkiä ämpärin täyteen.

*

In Finland, blueberries are our natural superfood, therefore almost like a modern obsession. They have been picked for ages, but now blueberry has begun more like a health phenomenon.

So where is my blueberry-kale-smoothie!?

 Mustikkaa kissankellossa.

Blueberries with wild strawberries and a harebell.

 Mustikkaa ja kantarellia.

Blueberry and yellow chanterelles.

 Mustikkasoppaa ja mannapuuroa.

Blueberry soup and semolina porridge.

 Mustikkaa kakussa.

  Blueberries on a cake.

Kahvila metsässä

Pystytimme Luonto-Liiton metsäryhmäläisten kanssa pienen kahvilan viime lauantain Ravintolapäivänä. Tämä Lähimetsäkahvila löysi (paljolti logistisista syistä) paikkansa Helsingin keskuspuistosta. Sään, vuodenajan ja paikan yhtälö oli ihastuttava: heleät vaaleanvihreät lehdykät tummaa kuusikonsiimestä vasten, linnunlaulukonsertti, ketunleipien ja valkovuokkojen matto jalkojen alla, siellä täällä paljon erilaisia saniaisia, kaatuneita puunrunkoja istuimina, ohikulkevia ratsukkoja höristelevine hevosineen, raikas aurinkoinen ilma. Kahvilamme ohitse kirmasi jopa kaksi valkohäntäkaurista, onkohan sellaista nähty koskaan missään kahvilassa!?

Listalla tarjoiltiin muun muassa metsän ja kevätluonnon inspiroimia ja tuottamia herkkuja: vuohenputkipestolla täytettyjä sämpylöitä, mustikka-energiapatukoita, pakuriteetä ja koivunlehtijuomaa. Monelle kaupunkilaiselle nämä taisivat olla aikamoinen elämys.

*

Last Saturday we (forest activists from Luonto-Liitto) put up a small Forest Cafe at the central park of Helsinki. The scene was just perfect: the spring forest with birds singing, white flowers blooming, light and dark green colours, horses (with riders), squirrels, white-tailed deers (!), sunlight and fresh air. People were sitting on natural logs - there were romantic couples too, who could not feel romantic in such environment - eating our wild weed pesto buns and blueberry cookies, drinking chaga mushroom tea and birch leaf drinks.

It was a successful concept and a lovely day!

Ehdollistumia

Tänä aamuna markkinoiden korttikojulla odotti tällainen:

Kuka ei voisi olla pitämättä samojedista ja kukista? Ehkä se kuuluu ihmisen evoluutioon, pitää pörröisestä ja kauniista.

Meillä oli lapsuudessani samojedi ja kukkarakkaus on äidinperintöä, joten epäilen

ehdollistuneeni voimakkaasti ja pidän siis samojedista ja kukista myös yksilönä vaistomaisesti, syvätasolla.

Päivällä katsoin pitkästä aikaa Tähtien sota -elokuvat ja mietin, että sama lapsuudenehdollistuma

saa ilmeisesti joka kerta lumoutumaan tummanpuhuvasta Darth Vaderista, ihmisyyden ja koneen rajaa ilmentävästä hahmosta. Onko toista fiktiohahmoa, jonka pelkkä hengitys on niin puhutteleva ja monimerkityksinen?

(Sopiva vastahahmo samojedille?)

Varhaislapsuudestani, ikäkaudelta jolta yleensä tuskin jää muistoja (n. 2-vuotiaana),

muistan kaksi isoa asiaa: perheen vanhan ja uuden saunan (istuin kylmässä saunassa koska pidin siitä niin paljon) ja Darth Vader -makeiset: mustat irtokarkkipäät sekä siniset ja punaiset karkkirasiat.

Tähtien sota on ollut ensimmäinen voimakkaasti (ja erityisesti lapsille) oheistuotteistettu elokuva, markkinointistrategia näköjään puri minuun, koska musta pahishahmo jäi silti elämään mieleeni (vaikken näitä elokuvia lapsena nähnytkään), eikä sieltä vieläkään lähde.

Kukkia nyt kuitenkin kevään juhlistamiseksi:

 Ruusukvitteni

 Perinteisempää osastoa.

 Lumipisara eli kevätkello

Mitä täältä aukeaakaan...?

Poliittinen kissa Mister Larry

Juhuu...

Kissa kabinetin pöydälle. Rusetti kaulassa kuningattaren kunniaksi. Mahtaako Larryä paljoa kiinnostaa..?

"Meow, how's the foreign policy today?"

 Tunnetteko Larry-kissan? 

Britannian pääministerin virka-asunnolla ilmeni muutama vuosi sitten paheneva 

jyrsijäongelma; jopa suorien tv-kuvien taustalla saattoi huomata Downing Streetillä ohivilistävän rotan. DS 10:n henkilökunta päätti tarttua ongelmaan ja hommata kissan,

sopiva taitava hiirestäjä saatiin löytöeläintalosta, ja pian Larry the Cat

kiikutettiin uuteen isäntäperheeseensä median saattamana.

Mutta.

Päästyään aatelis-pääministerin lämpöisiin kabinetteihin duunari-kujakolli

Larry menetti luonnollisesti enimmän kiinnostuksensa myyrästykseen ja tykkäsi enemmän kissamaiseen tapaan laiskottelusta. Rotat, Larryn löysä asenne ja pukuihin tarttuvat kissankarvat

ärsyttivät pääministeriä. Mutta kansa rakasti Lartsaa ja lähetti tälle paljon lahjoja. 

Pääministeri ei siis voinut hankkiutua eroon julkkiskissasta, vaan lainata hiirihommiin valtiovarainministerin tehokkaampaa lahtaaja-misua.

Larry on kuulemma ollut taustansa vuoksi epäluuloinen ihmisiä kohtaan,

vaikka tervehtiikin kabinetin ministerijäseniä uskollisesti,

mutta Obama on ollut sen ainoita todellisia suosikki-ihmisiä.

Eläköön Larry, olet mahtava poliittinen kissahenkilö!

(Miksei suomalaisessa politiikassa ole vastaavaa? Kuvitelkaa maan

ykköskissaa siniristirusetti kaulassa 6.12. Valitettavasti yleinen tai poliittinen huumori

ja eläinystävyys ei taida siihen riittää.)

*

Today I tell the story of Larry the Cat, prime minister Cameron's mouser.

You can read it in English here.

Unfortunately we don't have anything as enjoyable in the Finnish politics,

we take it far too antropocentricly.

(kuvat netistä / photos from internet, try google)

Kaukana politiikan ytimestä: minä ja Misu v. 1984. Misu oli hiirestäjien ykkönen!

Pahoittelut menehtyneille hiirille.