Eläinkuvaajien aatelia...

Vietin päivän Mustikkamaalla ja Korkeasaaressa työasioilla, mutten malttanut olla ikuistamatta muutamia kohtaamisia.

Pesukarhujen valtakunnassa oli hiljaista, mutta aikani (yksinäni) aidan takana jutusteltuani yhdestä mökistä pilkisti utelias raitanaama.

Eläintarha ei ole vain ihmiseläinten katsetta varten; ilves seurasi hievahtamatta uutta naapuriaan, kuukausi sitten tullutta amurintiikeriä.

Metsäkissa puolestaan ei kyennyt pitämään silmiään irti naapurin leopardista. "Ai kauhee, miten se ny tolleen..."

Tiikeri oli tuotu Leipzigista Korkeasaareen kuukausi sitten. Mitäköhän se tuumasi muutosta? Oli pakko puhutella tiikeriä ja sanoa, kuinka pahoillani olen lajin nykytilanteen puolesta. Maailman viimeisiä tiikereitä viedään.

Luulen, että leijonan asema myyttisenä eläinkunnan kinginä johtuu sen karjunnasta. Käsittämätön äänen voima!

Jotain tulenpunaista ja pörheääkin vilahti silmäkulmassa...

... mutta ykkössuosikkini on silti lumileopardi, tuo mainio pötköhäntä ja jättitassu! Ihastelen evoluution kehittämää tarkoituksenmukaisuutta, vuoristo-olosuhteisiin täydellistä tasapainottaja-häntää ja valtavia tassuja, joitten pito on ylittämätön jyrkänteillä loikkiessa. Täpläturkki puolestaan maastoutuu lumisateen kirjavoimaan maisemaan.

 Maatiaiskanan loppupyllistys.