Kevätpäivä Ainolassa. Viime visiitistä oli yli 30 vuotta, siitä muistijälkenä aikuisten ihmettelemä vohvelirauta keittiössä (siellähän se toki vieläkin, koristeellista valurautaa) sekä nolous siitä että me lapset käveltiin Sibeliusten hautakannen päällä! En ymmärtänyt että se oli hauta, niin kiva leikkipaikka kunnes aikuiset näkivät. Muistikuvani mukaan hautakansi oli ruskea, mutta nyt se oli vihreä. Oliko kupari ollut siis vielä uutuudenpunertavaa aikoinaan, nyt jo hapettunutta...
Talossa ei saanut kuvata (ihan oikein), mutta muistiinpanoiksi otin kuvia puutarhasta ja muun muassa takapihan kiviportaista: kelpaisi jokaisen astella sammal- ja kukkaportailla! Ainakin minä haluaisin.
Hauska legenda säveltäjästä on se, että hänellä oli aina sammalta sisältävä tulitikkuaski taskussaan: sitä nuuhkaisemalla pääsi heti metsätunnelmiin. Itse olen kulkenut joskus tervaksen pala taskussa, sitäkin on mukava nuuhkia, ja voisin sanoa sammalta nuuhkivalle Jannelle: I feel you...
Aino Sibelius lienee ollut suuri kaunosielu, siinä määrin esteettisesti ja hyvällä maulla sekä sisä- että ulkotila oli järjestetty: lemmikkipilvet omenapuiden alla!
Korkeaksi kasvaneen kuusiaidan takaa näkee peltojen yli Tuusulanväylälle (tai mikä tien nimi onkaan). Puutarhasta liikennettä ei näe, mutta säveltäjän työhuoneesta osin kyllä. Onneksi ei vielä 1900-luvun alkupuolella, eihän sellainen olisi sopinut!
Piha ja lähimetsä olivat täynnä mustikankukkia, tuleekohan hyvä mustikkavuosi?
Tästä kuulin turistiryhmien innokkaasti jutustelevan.
It was a nice spring day at Ainola, the home of Jean Sibelius' family.
My last visit there was more than 30 years ago, and since it is Sibelius' 150th anniversary, why not to make a little tourist trip again.
It is not allowed to take photos indoors, therefore a few from the garden, which was Mrs. Aino Sibelius' realm. It is kept quite similar as it used to be, as well as the indoors, so you can follow the aesthetics and the taste of the inhabitants. I was particularly fonded by the stony flowery steps and the forget-me-not clouds under the apple trees! The one who planted those must have had a beautiful mind.
(The title is translated "Moss in the pocket": there is a legend that Mr. Sibelius always had a match box in his pocket, filled with moss: to take a sniff of it and he was immediately in the forest mood.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti